torstai 3. joulukuuta 2020

Kuudesluokkalaisten puhe Suomelle itsenäisyyspäivänä 2020

 


 Puhe Suomelle
 
Onnea itsenäinen Suomi!

Olen kiitollinen Sinulle Suomi siitä, että olet niin kaunis maa.
Olen kiitollinen myös siitä, että saamme tänään puhua suomea omana äidinkielenämme.
Kiitos ilmaisesta peruskoulusta.
Kiitos Sinun rohkeudestasi ja kiitos siitä,
että et antanut periksi vaikeina sotien aikoina.
Kiitos myös armollisuudestasi .
Osaat antaa arvoa kaikille
 
Itse haluaisin elää niin, että voisin tehdä Sinusta Suomi
 oikeudenmukaisemman maan.
Haluaisin  yrittää elää niin, että Suomessa ei olisi riitoja ja että jatkossakin täällä olisi rauha.
Haluaisin tehdä työtä niin, että sinä Suomi voisit jatkossakin kehittyä.
Haluaisin,  että me kaikki olisimme sinnikkäitä ja että pidettäisiin kiinni tavoitteista.
 
Sinulle Suomi toivoisin vaurautta ja menestystä.
Toivon Sinulle myös rauhaisaa ja lempeää tulevaisuutta.
Yritä pysyä ystävänä muiden kanssa.
Pysy vahvana, äläkä anna periksi
 
Onnea Sinulle Suomi sinun 103– vuotissyntymäpäivänäsi.
 
Puhe on koottu 6.luokkalaisten kirjoittamista ajatuksista Kangasalla Suoraman koululla.

perjantai 25. syyskuuta 2020

 Työelämään tutustuminen Suoraman koulussa 


Itse hain Suoraman kouluun TET-viikoksi, sillä halusin tietää minkälaista opettajan arki on. Koulu on minulle myös entuudestaan tuttu ja opettajat ovat todella mukavia. 

Tällä viikolla olen päässyt tutustumaan oppilaisiin ja auttamaan eri tunneilla. Olen auttanut opettajia mm. myös TVT-tehtävissä. 

Suosittelen TET-paikkaa henkilölle jolta löytyy sosiaalisia taitoja ja kykä tehdä yhteistyötä henkilöistä riippumatta. Viikon aikana kannattaa olla aktiivinen, oma-aloitteinen ja halukas auttaamaan, silloin työssä pärjää hienosti.


Maria 9.lk, Pitkäjärven koulu

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Ensimmäinen etäopetusviikko takana

Tunnelmia Suoraman koulun ensimmäisen kokonaisen etäopetusviikon varrelta:


 2A-luokan opettaja Pia Keskinen etäopetustunnin jälkeen.
Oppilaille lähetettiin videolähetystä omasta luokasta, jossa opettaja toimi oppilaille tutussa ympäristössä ja hyödynsi oman luokan opetusmateriaaleja tunnin pitämisessä.




Etätuntien lähetyksissä vain mielikuvitus on rajana. Tässä on hyödynnetty pulpettia, tuolia ja istuinalustoja, jotta kamera on saatu halutulle korkeudelle.
                     







Tämä suoritus kilpailee tällä hetkellä etäopetuksen huipentumasta: Oppilas soitti opettajalle pyytääkseen apua matematiikan tehtäviinsä. Opettaja pitää puhelinta korvallaan ruokailun aikana, kirjoittaa oppilaan lukeman laskun servettiin ja neuvoo oppilasta tehtävässä eteenpäin.



<-- p=""> Tyhjentyneet koululuokat ovat mahdollistaneet perusteelliset siivoukset ja huoltotoimenpiteet.
                         

Koulun opettajanhuone välitunnin aikaan. Normaalisti tässä tilassa on kymmeniä ihmisiä keskustelemassa.

4C-luokka.

1A-luokka. Vain pahvinen opettaja seisoo paikallaan takaseinustalla. 

Käytävien naulakoilla on oudon hiljaista. Normaalisti nämä ovat täynnä oppilaiden vaatteita ja käytävillä kuljetaan tunneille ja ruokalaan. 

Koulun piha välitunnin aikana.

Lähiopetuksen oppilaita välitunnilla.



Koulun areena on joka välitunti kovassa käytössä, vaikka pelaajamäärä on normaalia pienempi.

perjantai 21. helmikuuta 2020

Pääministeri Sanna Marinin vierailu

Perjantaina 14.2 pääministeri Sanna Marin tuli meidän koululle vierailulle. Jouduimme hetken odottamaan, mutta kun hän tuli eskarin työntekijä, kaupungin valtuuston puheenjohtaja Hanna Laine piti tervetulopuheen. Sitten lauloimme eskareitten kanssa Minun ystäväni on kuin villasukka-laulun. Laulun jälkeen rehtori Juha Kleemola ja esiopetuksen johtaja Ulla Välimäki pitivät puheet. 

Puheiden jälkeen pääministeri lähti kiertämään koulua. Kun hän tuli meidän luokkaan, opiskelimme yhteiskuntaoppia. Opettajamme kertoi luokastamme ja pääministeri katseli ympärilleen. Meillä oli kertaustunti ja meillä oli kolme erilaista pistettä. Ensimmäinen oli Aliaksen-tyylinen. Toinen oli ajatuskarttamoniste. Kolmannessa pisteessä tutustuimme lastenoikeuksiin netissä. Pääministeri seurueineen kävi tutustumassa myös musiikkiluokkaan. Siellä oli AV-valinnaiskurssi, jota opetti Vesa Hursti, joka kertoi myös meidän koulun tutortoiminnasta. Lopuksi pääministeri kävi tutustumassa eskariin. 

Tunnelma oli alussa jännittynyt. Muuten oli kiva ja ainutlaatuinen kokemus. Monien mielestä oli jännittävää nähdä pääministeri ja oli arvokas tilanne.

kirjoittanut: Nemo ja Eevi 4C-luokalta


keskiviikko 18. joulukuuta 2019

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Piknik ja pesäpallo-ottelu

Oppilaskunnan hallitus ehdotti keväistä piknik-kouluruokailua. Keittiön väki suostui jakamaan ruuan välituntikatoksesta. Kinkkukiusaus ei ole ennen maistunut yhtä hyvältä! 












Ruokailun jälkeen oli perinteinen pesäpallo-ottelu, jossa kuudesluokkalaiset ottelivat opettajia vastaan. Ottelu oli jännittävän tasainen. Opettajat voittivat yhdellä juoksulla. 





           (Huomaa teksti selässä)



Kentällä oppilaille jaettiin myös jäätelöt. 
Oli kiva koulupäivä!






perjantai 24. toukokuuta 2019

"Pirkka Street basket" -katukoristurnaus

 Torstaina 23.5.2019 osallistuimme "Pirkka street basket" katukoristapahtumaan Tampereen Ratinassa. Tapahtumassa oli oppilaita monista eri kouluista. Suoraman koulusta turnaukseen osallistui 4 joukkuetta ja yhteensä 19 oppilasta. Päivän ideana oli pitää hauskaa ja pelata koripalloa muiden kanssa. Siellä oli loistava tunnelma ja oppilaat tykkäsivät kovasti tapahtumasta. Päivän aikana myös palkittiin iloisista ja taitavista kannustushuudoista ja -liikkeistä. Suoraman oppilaat kunnostautuivat sekä iloisessa yhteispelissä että kannustamisessa. Seuraavien kuvien kautta jokainen pääsee maistamaan turnauksen hienoa tunnelmaa.