Koulumme oppilaskunnan hallituksen varsinaiset jäsenet vierailivat Helsingissä 6.2.2015. Lähdimme koululta bussilla klo 8.45. Bussimatka kesti kaksi tuntia. Perillä Jyrki-rehtori toimi oppaanamme esitellen meille kaupunkia.
Bussista noustuamme suuntasimme Helsingin luonnontieteelliseen museoon. Siellä opas piti meille lyhyen esittelykierroksen kertoen meille ensin lyhyesti rakennuksen 100-vuotisen historian ja sen jälkeen menimme eläinpuolelle. Hän myös hieman vitsikkäästi varoitti meitä seinissä piileskelevistä myrkkyhämähäkeistä. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan niitä siellä itse nähnyt, joten suurta vaaraa ei ollut. Ensin tutustuimme dinosauruksiin ja sitten mereneläviin. Pääsimme yöhuoneeseen, jossa saimme kuulla yöllä liikkuvien eläinten ääntelyitä, sekä nähdä ne. Sen jälkeen oli puoli tuntia omaa aikaa liikkua museossa.
Sen jälkeen lähdimme ruokapaikkaamme. Siellä kaikilla oli jo nälkä, mutta ei kauaa paikan hyvien herkkujen ansiosta.
Sitten olikin aika jo lähteä vierailumme pääkohteeseen, eli eduskuntataloon.Meille tehtiin turvatarkastus ja saimme paitoihimme tarralaput, joista meidät tunnisti vierailijoiksi. Oppaamme johdatti meidät aluksi pääovelle, jossa hän kertoi hieman kansanedustajien päivästä. Lähdimme kulkemaan valtiosalia kohti, kun vastaan käveli Suomen pääministeri Alexander Stubb. Otimme Stubbin kanssa ryhmäkuvan ja sen jälkeen halukkaat saivat ottaa Stubbin kanssa selfien eli stubbien.
Anna 6A ja Siru 6B
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti