perjantai 7. helmikuuta 2014

Luistelutapahtumassa torstaina 30.1.

Koulumme 3.-6. luokat osallistuivat Ice skating –touriin Suoraman kentällä. Tässä 4c-luokkalaisten mietteitä tapahtumasta:

Lämmittelyksi luistelimme monta kertaa ympäri kenttää musiikin tahdissa. Jokainen sai luistella omaan tahtiin. Kentän kiertämisen jälkeen kokoonnuimme keskelle kenttää ja teimme ensin pieniä junia, jotka yhdistyivät lopuksi yhdeksi isoksi junaksi. Juna meni tosi hiljaa ja toisesta piti pitää kovaa kiinni. Se tuntui vaikealta.

Sitten meidät jaettiin kolmeen toimintapisteeseen. Leikimme ensin monenlaisia hippoja, esim. sulatus ja jäädytys –hippaa sekä töpselihippaa. Toisena toimintapisteenä harjoiteltiin liukuja kaukalossa. Meidän piti liukua prinsessana ja prinssinä. Kolmantena pisteenä oli pujotteluharjoituksia. Siinä pujoteltiin tötsiä yksin ja parin kanssa.  Lopuksi kokoonnuimme yhteen kentälle kavereiden kanssa ryhmiin ja huusimme ja pompimme. Se ryhmä, jolla oli paras meno ja eniten ääntä, sai Dumle-pussin palkinnoksi. Luistelun jälkeen saimme kaikki karkin ja kuumat kaakaot.

Tapahtumassa oli kivaa ja siellä huudettiin paljon. Luistellessa tuli vähän hiki. Meidän luokalta moni kävi vielä illalla perheensä kanssa Ice skating-tour –tapahtumassa. 

 





 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti