tiistai 23. syyskuuta 2014

Luokkani 6b leirikoulussa



LUOKKANI 6B LEIRIKOULUSSA
Kirjoittanut Verna Honkonen (6B)

Koulun parkkipaikka kuhisee innostuneita oppilaita matkalaukkuineen. 6B-luokka on valmiina lähtemään leirikouluun. Bussi kaartaa pihaan ja laukkuja nostellaan sen tavaratilaan. Jännittyneet leirikoululaiset hyvästelevät vanhempansa neljän päivän ajaksi ja hyppäävät linja-autoon.

Bussimatka sujuu mukavissa merkeissä jutellen ja pelaillen. Pian saavummekin jo Vuosnaisten Meriasemalle ruokailemaan. Syötyämme ja ryhmäkuvia otettuamme ajamme bussin saaristolaivaan puolen tunnin mittaiselle matkalle Åvaan. Katselemme merimaisemia ja vaihdamme lauttaa kohti Hummelvikia. Hummelvikiin Vårdön saarelle saavuttuamme asetumme yöpymään Sandösundin pikku mökkeihin. Illalla pulahdamme meressä uintilenkillä.



Aamulla herään mökkimme ulkopuolelta kuuluviin ääniin: jotkut ovat jo hereillä. Teemme aamutoimet ja kokoamme tavarat majapaikan vaihtamista varten. Minä ja mökkikaverini menemme aamiaiselle ja sen syötyämme koko luokka lähtee bussilla Vårdön kirkolle, josta opas napataan kyytiin. Matkalla Bomarsundin raunioille hän kertoo mielenkiintoisesti saaren historiasta. Perillä katselemme raunioiden lisäksi lampaita.



Ennen kuin nähtävyyksien katselu jatkuu, käymme Strömsö-kokin ravintolassa lounaalla. Ravintolalta suuntaamme ”valkoinen karhu”- eli Vita Björn –vankilamuseoon, jossa nähtävänä on vankityrmiä eri ajoilta. Vita Björnin lähettyvillä olevassa Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa pistäydymme myös katselemassa entisajan Ahvenanmaan perinteistä maalaisasutusta.



Vuorossa on Kastelholman linna, jossa kiinnostukset heräävät, kun opas kertoo noitarovioista. Kuulemme Juhanasta, Eerikistä ja hänen vaimostaan Kaarina Maununtyttärestä tarinan, jossa Kangasallakin on oma osansa.

Iltapäivällä pääsemme katsomaan sipsien valmistusta yksityiskohtaisesti Chipsin tehtaalle. Näemme miten perunalastut maustetaan, pakataan ja miten vialliset erotellaan muista. Kaikki pääsevät maistamaan myös tuoreita sipsejä ja toteavat niiden olevan herkullisia.

Majoitumme hotelli Adloniin sataman viereen ja illalla pääsemme vielä tutustumaan Maarianhaminan sievään keskustaan.

Aamiaisen jälkeen bussi lähtee ajamaan kohti Eckerön riistasafaria. Safarilla ajamme traktorin vetämässä vaunussa ihaillen monenlaisia eläimiä: strutseja, peuroja ja villisikoja. Strutseja pääsemme syöttämäänkin. On hauskaa katsella, kun ne työntävät päänsä aidan raosta ja taivuttavat kaulansa hassunkuriselle mutkalle.




Riistasafarilta tultuamme poikkeamme jäätelöllä ja menemme vieressä olevaan Metsästys- ja kalastusmuseoon, jossa tutustumme saariston elämään monin tavoin. Näytteillä on työkaluja, kalastus- ja metsästysvälineitä sekä erilaisia täytettyjä eläimiä.



Myöhemmin iltapäivällä lähdemme kylpylä Mariebadiin, jossa laskemme vesiliukumäkeä ja teemme uintilenkkejä meressä.

Illalla pelastamme jumiin jääneen siilin ja siirrämme sen lähelle puistoa suojaisalle paikalle. Hotellilla koko luokka järjestää diskon.



Aamulla alamme heti pakata. Sen tehtyämme syömme aamupalaa ja lähdemme linja-autokyydillä kiertoajelulle ”tuhannen lehmuksen kaupunkiin” eli Maarianhaminaan. Kiertelemme ja näemme kiinnostavimmat kohteet ja kuulemme kiinnostavimmat jutut. Viimeisenä kohteena on Pommern-laiva ja sen yhteydessä oleva Merenkulkumuseo. Esillä on mielenkiintoisia esineitä ja asioita, kuten toiseksi ainoa merirosvolaivan lippu. Katsomme lyhytelokuvan Pommernin historiasta ja saamme käsityksen sen aikaisten merimiesten elämästä.



Viking Grace saapuu satamaan ja nousemme kyytiin. Ruokailemme seisovasta pöydästä, jonka jälkeen meille jää reilusti aikaa ostoksille Tax Freessa. Bussimatkalla koululle katselemme Nikke Knattertonia ja syömme hampurilaisia. Leirikoulusta jää mukava muisto!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Suoraman koulun yleisurheilupäivä 2.9.


1.-2.-luokkien oppilaat urheilivat Suoraman kentällä. Seuraavassa oppilaiden muistoja päivästä:

Pelasimme norsupalloa. Norsupalloa pelataan jumppapallolla. Joukkueet olivat a-ryhmä vastaan b-ryhmä. Pelaaminen oli kivaa. Pallo osui välillä naamaan ja selkäänkin, mutta se ei sattunut yhtään.

Seuraavaksi menimme tikkaita pitkin. Siinä piti liikkua juosten nopeasti ja varoa liukkaita kiviä. Välillä kupsahdettiin kumoon, mutta se ei haitannut. Kivi halkesi, kun joku osui sen päälle. Oli hauskaa, koska piti varoa kiviä ja sai juosta nopeasti.

Hippaleikissä juostiin pakoon Zorroa, jonka kosketus sai meidät jäykistymään kyykkyyn. Vain kaverin selkään piirtämä z-kirjain pelasti kyykyssä olijan.

Viesti oli mukava laji. Viesteissä kisasimme silmät kiinni, pomppimalla, karhukävellen, juosten, tasahypellen ja konkaten muita ryhmiä vastaan. Oli mukavaa, kun sai pisteitä, kun oma joukkue voitti.

Yritimme saada toisen ryhmän pallon pois leikkivarjon päältä. Oli kivaa, kun sai huutaa täysillä, kun kannusti oman ryhmän palloa. Leikkivarjo oli kivaa, koska mentiin telttaan ja vaihdettiin paikkoja varjon alla. Leikimme myös leikkivarjokyykäärmettä.


Urheilupäivässä oli myös keihään ja pallon heittoa. Pallolla heitettiin tarkkuutta ja pituutta.

Temppuradalla juostiin vanteita ja aitoja. Urheilupäivänä oli kivaa, koska liikuimme siellä paljon.

Kun olimme urheilleet, menimme syömään. Lopuksi saimme leikkiä ja pelata luokassa.











3.-6.-luokkalaiset urheilivat Kyötikkälässä.

Tiistaipäivä alkoi koululta klo 8.45, josta kävelimme kaikki 3.-6. Luokkalaiset Kyötikkälän urheilukentälle. Lajeina olivat 60- ja 600 metrin juoksu, pallonheitto 3. ja 4. luokkalaisille,  kuulantyöntö 5. ja 6. luokkalaisille, tytöillä pituus- ja pojilla korkeushyppy. Urheilun keskellä oli myös ruokailu, jolloin söimme makaronilaatikkoa ja joimme mehua. Koko päivä oli aivan mahtava. Kaikki eivät päässeet koulujenvälisiin, mutta jokainen teki parhaansa ja osallistui niin hyvin kuin vain pystyi.

Päivän huipensi palkintojen jako. Mitalin saivat kaikista lajeista luokka-asteittain kolme parasta. Kuitenkin 4 parasta pääsevät kisailemaan koulujen välisiin. Päivä loppui koululla noin kello 14, josta pääsi sitten kotiin. 

Kirjoittajat: Katja ja Pihla 5.D.

Luontokoululaiset ötökköjahdissa




3B-luokka osallistuu luontokouluun. Meillä oli ensimmäinen tapaaminen keskiviikkona 3.9. Ensimmäiseksi tutkittiin hyönteisiä, jotka olivat korteissa ja laitettiin ne oikeille paikoille. Ja sitten aloitettiin ötököiden etsintä. Ötököitä pyydystettiin purkkeihin. Sitten lopuksi katsottiin, mitä ötököitä ne olivat. Niitä katsottiin luupeilla, ja ne näyttivät silloin isoilta. Löysimme kovakuoriaisia, muurahaisia, hämähäkkejä, kastematoja, leppäkerttuja, lukkeja ja juoksujalkaisia. Ötökät olivat yököttäviä mutta joidenkin mielestä söpöjä. Ötököiden tutkiminen oli hauskaa, mielenkiintoista ja tarkkaa hommaa. Löysimme paljon ötököitä, joita emme olleet aikaisemmin nähneet.
 









2D-luokka osallistuu myös luontokouluun. 3.9. menimme luontokouluopettaja Aulikin johdolla metsään.

Pyydystimme ötököitä laittamalla purkin ötökän kulkureitille. Sitten tutkimme ötököitä purkin kannessa olevan suurennuslasin läpi tai petrimaljassa luupilla. Imimme ötököitä pillillä purkkiin. Siinä piti varoa, että pienet ötökät eivät littaannu purkin pohjalle. Pyydystämisen jälkeen ötökät lajiteltiin kankaille omiin ryhmiinsä: kuusijalkaiset eli hyönteiset, kahdeksanjalkaiset eli hämähäkit, jalattomat eli esimerkiksi madot ja yli kahdeksanjalkaiset, joita ei löytynyt. Lopuksi päästimme ötökät vapaiksi.

Leikimme hippaa. Siinä juoksujalkaiset yrittivät ottaa siiroja kiinni. Joskus oli vaikea muistaa, kuka oli hippa. Kaikki menivät puiden taakse piiloon tai makaamaan maahan, etteivät juoksujalkaiset näkisi heitä. Kun juoksujalkainen tuli, kaikki siirat lähtivät pakoon. Juoksujalkaiset veivät kiinni jääneet siirat juoksujalkaisten pesään.

Lopuksi kuunneltiin tarina leppäkertusta, joka oli ensin toukka. Se koteloitui ja kasvoi aikuiseksi.








+

Parasta luontokoulussa oli pyydystää ötököitä pillillä ja katsoa mitä sai. Imiessä tuli joskus roska suuhun. Pienet ötökät karkasivat happiraoista. Oli kivaa lekkiä hippaa ja tutkia ötököitä.