keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Unicef-kävely




Unicef-kävely

Me tultiin lauantaina kouluun. Ihan heti kun kellot soi niin tultiin luokkaan. Sitten lähdimme kävelemään. Minä juoksin 8 kierrosta ja kävelin kaksi kierrosta. Minä sain 10 tarraa. Reitti oli sillalta eläinten hautuumaalle.

Muru 2.b


Lauantaina meillä oli koulupäivä. Silloin meillä oli Unicef-kävely. Ja oli muutenkin hieno ilma. Sain minun passiin kuusi tarraa. Sen jälkeen meillä oli ruokailu ja sitten sai leikkiä luokassa.

Otto 2.b


Aamulla me tulimme luokkaan. Sieltä me lähdimme metsään. Sieltä sai sillalta ja eläinten hautausmaalta tarran. Minä sain seitsemän tarraa. Sitten me menimme luokkaan ja syömään. Pääsimme sen jälkeen leikkimään luokkaan.

Kiia 2.b


Jokaisesta kävellystä kilometristä sai tarran pieneen vihkoon. Ennen lauantaita, jona kävely oli, saimme valita itsellemme sponsorit, jotka lahjoittavat itse päättämänsä määrän rahaa jokaisesta kävellystä kilometristä. Minun sponsorini lahjoitti 2 euroa kilometristä. Kävelin kuusi kilometriä.

Nea 2.b

Mää ja mun kaveri käveltiin ykstoista kilsaa ja jalat meni ihan kipeiks. Me juotiin kerran. Siellä oli tosi hiostavaa. Aurinkokin paistoi. En ois uskonut, että mä jaksan kävellä sen vertaa. Oli kyllä kiva auttaa erimaalaisia. 

Otto 2.d










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti