Teatteriesitys "Mikä sul`on jänönen?"

Torstaina 9.4 saimme Suoraman koululle vieraiksi kolme Mukamas-teatterin näyttelijää. He esittivät meille näytelmän Mikä sull’ on jänönen. Esitys oli itsessään hauska ja opettavainen. Juonen käänteitä oli monia. Näyttelijät toivat mukanaan lavasteet.

Esityksen alussa näytelmän päähenkilöt, Antti ja Hanna pelasivat puhelimillaan heidän enonsa mielestä aivan liikaa. Eno oli keittänyt heille terveellistä kaurapuuroa, joka ei miellyttänyt lapsia. Kun puuroa oli tarjottu, ja se ei kelvannut kummallekkaan, eno ilmoitti lähtevänsä pois. Hän kertoi, että lasten vanhemmat tulisivat viikonloppuna kotiin. Lapset jäivät kotiin tyytyväisinä, sillä he olivat aivan varmoja, että eno palaisi viidessä minuutissa.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Seuraavaksi oveen koputettiin. Tulija oli rakennusmies, joka ilmoitti, että hänellä oli oikeus siirtää rakennusta. Talo lähti lentoon. Tai niin lapset ainakin kuvittelivat. Tämän jälkeen talo tippui meren pohjalle. He tapasivat siellä rouva-Sofian, joka oli merenneito. Lapset pääsivät onneksi pois vedestä, mutta he joituivat heti hiekkaiselle aavikolle.

Aavikolla Antti ja Hanna puhuivat kamelin kanssa, joka kertoi heille, että lähin vesipaikka olisi noin kahdenkymmenenviiden kilometrin päässä. Lapset päättivät ettevät lähde matkaamaan niin kauas, koska olivat jo liian väsyneitä, janoisia ja nälkaisiä.  Tämän seurauksena he kohtasivat vielä noidankin. Hän tarjosi sopimusta lapsille, jos lapset luopuisivat rakkaimmasta asiastaan he pääsisivät paikkaan, jossa olisi vettä.

Lapset päätyivät viidakkoon. Siellä Antti ja Hanna ajautuivat riitoihin. Hanna lähti vihaisena ovesta ulos. Antti jäi yksin kotiin. Lopulta päätti lähteä etsimään Hannaa. Kuitenkin Hanna tuli vuorostaan kotiin ja hämmästyi, koska Antti ei ollut siellä. Hanna rupesi itkemään kotona, koska hän pelkäsi ettei hänen veljensä tulisikaan kotiin. Lopulta Antti tulikin takaisin. Yllätykset jatkuivat vielä. He huomasivat, että verhon takana olikin papukaija. Antti ja Hanna saivat riitansa onneksi sovittua, papukaijan avulla. Lapset kehuivat toisiaan ja papukaija toisti kaiken. He alkoivat molemmat nauramaan.

Lapset päätyivät jäätikölle, jossa oli todella kylmä. Siellä he tapasivat miehen, joka kertoi, että hän oli ollut vielä hetki sitten ollut jääkarhu ja hänellä oli ollut pentujakin. Nyt hän oli muuttunut normaaliksi ihmiseksi, koska oli jättänyt pennut yksin kotiin. Lapset päättivät auttaa miestä saamaan pentunsa takaisin, koska heidänkin setänsä oli jättänyt heidät yksin. Seuraavaksi lapset lähestyivät pentuja ja antoivat ne miehelle, koska kun hän saisi pennut syliinsä hän muuttuisi takaisin jääkarhuksi. Nyt perhe oli saatu kokoon. ”Jääkarhumies” ei ollut näkyvillä kun hän sanoi:- Ja nyt minä muutun takaisin enoksi. Ennen kuin eno oli sanonut lauseensa loppuun, hän astui kotiin sisään. Lopussa eno ja lapset juttelivat enon huijaamasta mielikuvitus matkasta ympäri maailmaa.

Juoni oli hauska ja kekseliäs. Esitys oli luotu kaikenikäisille mielenkiintoiseksi.

Kirjoittajat: Pihla Häkkinen ja Katja Haukijärvi 5.D