sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Oppilaiden puhe kevätjuhlassa


Oppilaskunnan hallituksen 6. luokkien jäsenet Juuso Palonen (6A), Mette Paloniemi (6B) ja Minttu Saarinen (6c) pitivät hienon puheen kevätjuhlassa.



Hyvät koulun aikuiset, vanhemmat ja oppilaat

Olemme koonneet kuudensien luokkien oppilaskunnan hallituksen jäseniltä ajatuksia, jotka olemme koonneet tähän puheeseen.

Ne oppilaat, jotka aloittivat Suoramalla ekaluokan, aloittivat koulunsa Viipaleessa. Sanokoot opettajat mitä vaan, mutta meidän mielestä Viipale oli söpö. Kaikki olivat lähellä toisiaan ja kaikki tulivat tutuiksi.

Osa oppilaista tuli Suoramalle kolmannelle luokalle Tursolasta. Tursolassa kerrottiin hurjia huhuja suuresta Suoraman koulusta. Suoramalla kerrottiin olevan vilkkuvalot, jotka alkavat heti vilkkumaan, jos vähänkin puhuu. Ruokana on vaan kumiperunoita ja kamalinta oli, että Suoramalla liikkui Kiusaaja. Tursolaa oli aluksi ikävä, mutta Suoramalla tuli paljon uusia kavereita ja kiusaajaakaan ei ole näkynyt.

Meidän Suorama-aikaamme sattui suuri peruskorjaus. Joka vuotinen luokan paikan vaihtaminen oli raskainta. Siirtoparakit eli harmaat käärmeet olivat aika hirveitä. Toisaalta, kun muita luokkia ei ollut lähellä, tuli oman luokan kesken oltua aika tiiviisti. Ja Petrin luokasta tuli välillä ihana pullan tuoksu. Kun kävelimme päivittäin syömään Viipaleeseen, oli hauska seurata samalla koulun valmistumista. Ja tulihan uudesta koulusta tosi hieno!

Omasta luokasta on tullut kakkosperhe ja oma opettaja on ollut tärkeä. Yhteishenki on ollut hyvä. Leirikoulusta jäi mukavia muistoja: erikoisia aamuherätyksiä, mielenkiintoisia kohtaamisia Ahvenanmaalaisten sekä apua kaipaavien siilien kanssa. Uimme kylmässä ja suolaisessa merivedessä yhdessä meduusojen kanssa. Bussimatkat olivat melkoista meteliä, tosin joidenkin mielestä se oli laulua.

Muita mieleenjääviä muistoja on viime vuoden Antti Tuiskun ja Jenni Jaakkolan keikka keskellä koulupäivää. Eräät pojat taisivat ihastua Jenniin. Pitkät välkät ovat olleet kivoja, paitsi pakkasella. Pitkällä välkällä on ehtinyt aloittaa jonkin pidemmänkin leikin tai pelin. Pojat pelaavat jalista joka välkkä. Pelipaikasta on ollut välillä epäselvyyttä ja Areenakin tuntuu nyt jo liian pieneltä.

Opettajat ja ohjaajat ovat olleet kivoja. Anitta-ohjaaja keksi kaikenlaisia kepposia, joista ope syyytti aina meitä oppilaita. Lempinimiä ei juuri ole keksitty, tai jos onkin, emme mainitse niistä kuin yhden: Vesa Hursti => meetvursti. Ehkä uskallamme myös mainita, että joidenkin koulun aikuisten on nähty pelaavan tietokonepelejä koulussa, vaikka meiltä se on ankarasti kielletty. Muutenkin sääntöjä on aika paljon. Väillä ei meinaa muistaa niitä kaikkia.

Reksi on ollut kiva. Hän osaa todistettavasti hyppiä hyppynarulla, mutta muut narutemput eivät ole hänen vahvuutensa, jos muistatte vihkijäisten ilmapallojen vapautuksen.

Oppilaskunnan hallitus on panostanut koulussa viihtymiseen. Olemme järjestäneet esimerkiksi Pingis-parakin, välituntidiscot ja halipäivän. Eduskuntareissu oli huippu. Oppilaskunnan hallitus on luonut uusia perinteitä tuleville hallituksille, niin kuin tämä puhekin. Oppilaskuntatoiminta on ollut kivaa.

Lähdemme yläkouluun haikealla, mutta innostuneella mielellä. Suoramaa tulee varmasti ikävä. Kiitämme Suoraman koulun opettajia, henkilökuntaa, tietenkin vanhempia ja vielä oppilaskunnan innostavia opettajia Mariaa ja Pirjoa.

Lopuksi vielä toteamme uuden Suorama-laulun sanoin
"Matkaeväillä Suoraman, maailman mä valloitan!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti