maanantai 9. tammikuuta 2017

Oppilaskunnan hallitusjäsenten puheita todistustenjakotilaisuudessa



Opettaja katsoo tyytyväisenä taitavia oppilaitaan.
Oppilaskuntamme hallitusjäsenet pitävät puheen omassa luokassaan todistustenjakotilaisuudessa  jouluna ja keväällä. Tämä perinne alkoi kolme vuotta sitten. Oppilaskuntaa ohjaava opettaja auttaa tarvittaessa puheen kirjoittamisessa ja harjoittelussa. 

Tänä jouluna puheet olivat erityisen hyvin kirjoitettuja ja esiintyminen oli sujuvaa. Oppilaat alkavat oppia kuinka puheita pidetään. Puheen voisi pitää yhtä rohkeasti myös jossain sukutapahtumassa, esimerkiksi isovanhemman syntymäpäivillä.







Tässä valokuva oppilaiden kirjoittamasta puheesta. Oppilaat olivat todella paneutuneet työhön ja saaneet puheeseen pituutta ja asiaa. Myös luokan muita oppilaita oli kuultu. Mukana paperissa on merkinnät siitä, minkä osuuden puheesta kumpikin hallitusedustaja puhuu. 


Nämä viidesluokkalaiset pitivät puheensa selkeästi, kuuluvasti ja selkeästi. Katsekontakti luokkakavereihin tuli luontevasti. 


Tässä oppilaiden osuudet on kirjoitettu eri värillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti