torstai 6. maaliskuuta 2014

Eurooppa-viikon avajaisia vietettiin tiistaina salissa. Tapahtuma alkoi puheella, jossa 5A-luokan oppilas Juulia kertoi hieman tietoa Euroopasta ja Eurooppa-viikosta. 5B-luokan oppilaat esittivät italialaisen tanssisävelmän Pizza Margherita.Sen jälkeen esitettiin 5C-luokan väsäämä video, joka viritti oppilaat tulevan viikon tunnelmaan.Videossa oppilaat mm. vierailivat virtuaalisesti euroopan maissa, tavaten tuttuja naamoja, kuten koulumme opettajia. Tilaissuus loppui lyhyeen puheeseen, jossa kerrottiin mm. karttavisasta, joka järjestetään lauantaina. Lopuksi lauloimme vielä yhteislaulun Matkustan ympäri maailmaa.

Koko viikon ajan koulun seinillä on eri Euroopan maiden lippuja, ja lipun alla maan nimi. Seinillä on myös joitakin tietotekstejä  Euroopan maista ja niiden nähtävyyksistä ja asioista. Koko viikko huipentuu lauantaihin, jolloin on koulupäivä ja pidämme matkamessut. Messuilla kaikki luokat kiertelevät salissa eri esittelypisteissä ja kuuntelevat esityksiä eri maista. Salissa on esillä oppilaiden teemaviikon aikana tekemiä töitä. Matkamessuilla järjestetään myös tietokilpailu, johon joka luokalta valitaan yksi oppilas edustamaan omaa luokkaansa.

Tekstin kirjoittivat teemaviikon reportterit Anna ja Iida 5A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti