perjantai 30. lokakuuta 2015

VIROLAISIA VIERAITA



Kangasalan ystävyyskunnasta Räpinasta oli 30 hengen joukko tutustumassa koulumme toimintaan perjantaina 23.10. Joukossa oli Räpinan kunnanjohtaja, kunnanhallituksen ja -valtuuston jäseniä, sivistystoimen viranhaltijoita sekä kolme rehtoria. Apulaisrehtori Juha Kleemola sekä kieltenopettaja Anu Terenius-Kaarnijoki toivottivat vieraat tervetulleiksi.



Koulumme kuoro esitti vieraille tervetuliaisiksi
yhden kappaleen
Maarit Inomaan johdolla
ja Jaana Sepän säestämänä.



Räpinalaiset toivovat opettajavaihtoa kangasalalaisten opettajien kanssa ja sen vuoksi kävivät siis tutustumassa kuntamme koulutoimeen meillä Suoraman koululla, Suoraman esiopetuksessa ja myöhemmin vielä Kangasalan lukiolla.









Juha Kleemola, Pirita Nieminen, Anu Terenius-Kaarnijoki ja Helena Lintinen kierrättivät vieraita koulumme arjen keskellä eri luokissa. Aluksi apulaisrehtori esitteli koulua ja koulun historiaa PowerPoint-esityksen avulla. Tulkkina toimi viron kieltä puhuva kuntamme tapahtumakoordinaattori Johanna Helimäki.



Vieraat pääsivät vilkaisemaan esi- ja alkuopetuksen joustoluokkaan, jota ohjaavat Päivi Pora ja Marjo Bister. Joustoluokassa eskarilaiset voivat jouhevasti tutustua ensimmäisen luokan toimintaan ja näin koulunaloituskynnys madaltuu.







Musiikkiluokassa oli Jaana Sepän johdolla meneillään 6C -luokan musiikkitunti. Oppilaat soittivat ja lauloivat "Nauravaa kulkuria".



Kari Veijolan 6B-luokka esitteli virolaisille tietokoneavusteista oppituntia. Käytetyn menetelmän avulla on helppo kontrolloida esimerkiksi oppilaiden läksyn osaamista.



Koulussamme yksi ensimmäisistä luokista toimii yhteisopettajuusperiaatteella. Luokassa on kaksi opettajaa ja noin 40 oppilasta. Katja Sainio ja Leena Kuorilehto kertoivat vieraille tämän uuden kokeiluluokan toimivuudesta ja arjen iloista & suruista. Oppilaat työskentelivät vieraista välittämättä rauhallisesti ja intensiivisesti.



Yhteistä jaettavaa oli paljon. Vierailu saattaa poikia vastavierailuja tai sitä toivottua opettajavaihtoa kuntien välillä.

Mielenkiintoinen ja erittäin onnistunut päivä! :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti