maanantai 3. syyskuuta 2018

Toiminnallinen koulupäivä la 1.9.2018



Tässä 6d:n oppilaiden kokemuksia lauantain koulupäivästä (kuvat Ilmari Verho)


Tanssi


Salissa meille esitettiin kolme erilaista esitystä. Yksi steppi esitys ja kaksi nykytanssia. Esitys oli hieno ja inspiroiva. Hienot koreografiat. Viimeinen tanssi oli yllättävä ja erilainen.
 

Yleisurheilu 

Yleisurheilussa hyppelimme aitoja, juoksimme ja heitettiin turbokeihästä. 
Lopussa juoksimme. 
Parasta oli kun juoksimme ja yritimme heittää keihästä rinkuloihin. 
Tylsintä oli kun juoksimme ympyrää hyppien esteiden yli.

Koripallo

Koripallo oli kivaa. Meitä oli opettamassa Antti Nikkilä. Hän oli todella pitkä mies. Hän on noin 2m 10cm pitkä ja hän oli todella taitava  koripallossa. Pelasimme pojat vastaan tytöt. Peli oli tasainen. Antti oli tyttöjen puolella, mutta ei tehnyt kuin yhden korin. 
  
Eläimet
Koulun pihassa oli paljon eläimiä, esim. koiria, hevosia, kissoja, kameleontti ja Petri Viljasen mehiläiset. 

Eläimiä sai silittää ja hevosia sai harjata, ja hunajaa sai maistaa. Sai myös tuoda oman lemmikin halutessaan. Joitain elämiä sai myös ruokki ja leikittää.

Valitse vapaasti 

Siellä oli buffet. Buffetissa myytiin hattaraa, popparia, munkkia, makkaraa, mehua ja kahvia. Sieltä pystyi ostamaan paitoja ja pipoja. 

Sai katsella eläimiä ja niitä sai silitellä. 

Koulun pihalle oli tehty keppihevosrata, jota sai mennä keppihevosella. 

Erityisopetusluokassa oli rauhoittumistila, jossa sai piirtää, lukea tai ihan vain rauhottua/levätä.
 
Pihalla sai myös leikkiä keinuissa ja kiipeilytelineessä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti