maanantai 3. joulukuuta 2012

Fantasiaa 6.luokkalaisten tapaan


KOSTO

Oli keskiyö, Bad Lady laahusteli pitkin vankilan pimeitä kujia. Yhtäkkiä hän pysähtyi yhden aution sellin luo. Hänen silmissään pimeni ja hän kumartui polvilleen. Lady näki mielessään kuinka tulevan viikon aikana hänen jalkansa…katkaistaisiin. Lopulta hän havahtui todellisuuteen ja katsahti oikeaa jalkaansa. Sitten hän juoksi molempineen jalkoineen vankilan keittiöön joka ammotti tyhjyyttään vain jääkaapista pilkotti himmeä valo ja kuului tuhinaa. Lady raotti varoen jääkaapin ovea ja huomasi Ismo Alienin, hänen parhaan ystävänsä, joka mussutti jotakin suurta olentoa. He katselivat htken toisiaan, samalla Ismon suusta pursui kuolainen ja verinen käsi. Lady puskahti nauruun. Hän ei jaksanut vaivata Ismoa tämän syödessä joten Lady paiskasi oven kiinni ja rynnisti ulos.
Ulkona oli kaunis ja vilpoinen ilma, tuuli humisi puissa.. Ei ristin sielua lähimain. Hetken aikaa hän seisoi paikallaan ja vankilan portit aukesivat kuin itsestään. Hetken kävellessään hän tunsi jonkun seuraavan häntä. Silmänräpyksessä joku käynnisti äänekkään moottorishan ja moottorisaha murhaaja Pertti silppusi Ladyn oikeanjalan palasiksi. Onneksi Ladylla oli onnea, eihän hän tunne kipua. Lopujen lopuksi tämä kääntyi Perttiä kohti ja hänen silmänsä leimahtivat liekkeihin.
-Oih voih… voi sinua pertti, hän huokaisi ilkeä virne kasvoillaan ja lähestyi murhaajaa hitaasti...

Tiia


TUOMIONPÄIVÄ

Ismo Alien käveli sateisena päivänä ravintolaan. Hän näki siellä L.A.R.P. Larppaajan, jonka päälle kaatui hampurilaismajoneesia. Ismo huomasin sen ja juoksi Larppaajaa kohti. Hän otti Larppaajan kiinni ja söi sen. Sitten hän näki ravintolan toisessa päässä istui nainen jonka nimi on Bad Lady. Ismo Alien meni hänen luokseen ja he tutustuivat. Ismo Pyysi Bäd Ladya jääkaapilleen ja ja hän suostui.
Kun he ovat perillä Ismo kaivaa jääkaapista sinappia ja ketsuppia. Sitten hän kaataa ne Bad Ladyn päälle. Ja siihen loppui Bad Ladyn elämä. Sillä Ismo söi hänet. No ei Ismon elämäkään kauaa jatkunut. Hän söi parsakaalin ja tukehtui siihen.


Anni


ERILAISET TREFFIT

-Voi rakas Caroline! Mentäisiinkö illalla metsään ? .. Siis treffeille!.. Afro Apina huudahtaa Carolinelle.
- Oi kyllä rakas höpö löpö nöpö pupu muru kulti! Caroline vastaa. Siispä rakastavaiset lähtevät metsään treffeille.
Rakastavaiset Afro ja Caroline viettävät mukavaa iltaametsässä, kunnes Etta tulee riehumaan ja pomppimaan outona tonttuarmeijan kanssa. Tontut syövät Afro Apinan ja Carolinen. Elämä jatkuu tonttujen pikkumahoissa.

Jessica



CAROLINEN JOULU

-Ihkukultsipultsisupermuru Afro-Apinaiseni ja Kääpiö, ruoka on valmista! Caroline huutaa keittiöstä.
-Mmmm…..hyvä kinkku nam nam Afro tykkää jee jee! Afro sanoo kinkkua ylistäen.
-Saarioisten valmiskinkku on parasta! Kääpiökin huudahtaa.
Kaikki syövät makoisia valmisruokia tyytyväisinä, mutta ovi lennähtää auki ja Bad lady keskeyttää perheaterian. Caroline,Kääpiö ja Afro-Apina yrittivät taistella Bad ladya vastaan, mutta olivat liian heikkoja. Joulupukki astui huoneeseen tonttuarmeijansa kanssa ja he jyräsivät Bad Ladyn ja kaikki jatkoivat ateriaa onnellisina.

Olivia





Kuvituksesta vastasivat 6C luokan oppilaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti