tiistai 11. joulukuuta 2012

Yrityskylä
Raportti 6A-luokan Yrityskylävierailusta 1.11.2012
 
Tutustu Yrityskylään tarkemmin osoitteessa www.yrityskylä.fi
 
Odotimme innolla Yrityskylä-päivää. Lyhyen bussimatkan jälkeen saavuimme halliin, jossa Yrityskylä pidettiin. Kokoonnuimme Yrityskylän aukiolle, jossa meille kerrottiin Yrityskylän säännöt sekä tuutorit esittelivät itsensä. Aloituskokouksen jälkeen jakaannuimme omiin yrityksiin.
Ensimmäinen työvuoro kesti 45 minuuttia, jonka aikana jokainen yritys haki Postista laatikon, jossa oli yrityksen tavaroita. Laatikko maksoi 20 ? ja oli ensimmäisen laskun maksun aika. Tuutorit auttoivat saamaan yrityksen vauhtiin. Työvuoron jälkeen aukiolla toimitusjohtajat esittelivät itsensä ja yrityksensä.
Tämän jälkeen punaisilla alkoi vapaa-aika. Vapaa-ajalla pystyi käymään kaupassa, syömässä hotdogia ja Hyvinvointikeskuksessa terveystarkastuksessa. Yritysten toimitusjohtajat sekä työntekijät pystyivät ostamaan erilaisia palveluita muilta yrityksiltä. Vapaa-aikoja oli vuorotellen vihreillä ryhmillä, punaisilla - ja keltaisilla ryhmillä. Päivän aikana oli neljä työvuoroa ja kaksi vapaa-aikaa.
Tässä vielä kolmen 6.A luokkalaisen mielipiteitä Yrityskylä-päivästä:
-Yrityskylässä oli kivaa ja siellä oppi uusia asioita, Jennan mielipide
-Yrityskylän pieneys oli pettymys, mutta muuten oli kivaa, Ainon mielipide
-Ihan jeba, Aten mielipide

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti